Aug 26
Half way there - or not
Neuletiheys on muuttunut matkan varrella ja takin takakappale (kuvassa päällä) on leveämpi kuin etukappale. Alitajuinen ja tajuinen kamppailu langan laatuvaihtelun kanssa on ilmeisesti vaikuttanut asiaan.
Valmistautuessani henkisesti purku-urakkaan, projekti siirtyikin yllättäen harkintamoodille ja kokeilin takin puolikasta päälleni KnitKlips:ein kiinnitettynä.
En tiiä, tuntuu ettei tämä nyt jotenkin toimi. Hihat eivät istu kunnolla ja koska täten rakentuvaa takkia en ole ennen tehnyt en pysty arvioimaan miten se toimisi kokonaisena. Sitä paitsi eikö tuollainen pelkästään alhaalta saumattu hiha ole mallia lepakko? Minun puolestani lepakot saavat tulla ja mennä muodin mukana kunhan eivät pysähdy minun vaatekomerooni, miten minä nyt tämmöisen ylipäätään tulin neuloneeksi? Kas kun ohjeen kuvassa hiha on mallin kainalossa tai jotain, hoh-hoijaa.
Tahtoo neuloa villaa, Vogue Knitting lehden Silver Belle ja Patons:n Urban Aran kutsuvat.
Eilen illalla ennen nukahtamista suunnittelin jo uutta takkimallia omasta päästäni Brillan varalle, sen voisi neuloa pienemmällä puikolla kunhan lanka on ensin uudelleenvyyhdetty ja kylvetetty. Toisaalta kaikki se vyyhteäminen ja kylvyn järjestäminen edellyttävät uuden jonotusnumeron antamista Brillalle, eli eikun jonon jatkoksi vaan.
No comments
Write a comment
