Sep 14
Urban Aran - The Yarn Eater
Jo lähes kolme kerää kieputettuna sykerölle, melkoinen ahmatti. Toisaalta kyseisissä kerissä ei ole kuin 63m/kerä, hieman toista kun sukkalangoissa. Niskoihinkin tämä junttura vaikuttaa, tulee purtua hampaita yhteen kun painii paksun langan kanssa. Toisaalta tuon kappaleen kanssa ei enää jatkossa painimista juuri ole, koska hauskin osuus, eli nuo sivukuviot päättyivät, nyt vaan huristellaan melkein pelkällä joustimella ylös.
Mites muut tätä mallia tällä hetkellä tekevät, aiotteko tehdä kauluksen ohjeen mukaan? Ohjeessahan tuo keskikuvio tulisi kauluksessa sekä eteen että taakse. Itse olen ajatellut tehdä kuten Street and YOs eli niin, että kauluksessa ei ole kuin joustinta ja mukailla Jared:a tehden joustimen huomattavasti pienemmillä puikoilla ja tarvittaessa kaventaen, katsotaan sitten kun siellä asti ollaan. Toisaalta jos mieli muuttuu myös Tuulian toteutus on kiva, eli kuvio olisi vain edessä.
Uusi Knitty on ilmestynyt, bongasin sen eilen Hansun blogista, jostain syystä minulle ei tullut eilen mailia uudesta Knittysta eikä myöskään KnittingDaily:sta.
Kansikuvaneule Muir on aika muikea mutta eniten viehätti taas vähemmän järkevä juttu eli woodins. Mallivalikossa olevassa kuvassa oliot ovat oikeassa puussa ja ajattelin, että ei ne oo yhtään kivoja pelkästään mutta niillehän neulotaankin ihan ikioma pölli.
3 Comments so far
Write a comment

mä mitään kaulusta vielä ole miettinyt
Teal ei ole meleerattua, eikä se halkeilekaan neulottaessa. Olen tän päivän tehnyt muita projekteja, ajattelin että tikuttelisin nyt hihat ja sitten katsoisin kuinka pitkän uskallan helmasta tehdä ennen kainalokavennuksia. Teen siis vielä pyörönä.
Tuo kaulus kannattaa tosiaan tehdä aika napakaks. Mä tein tuon ruotokuvion ylös asti sekä edessä, että takana, tosin mulla on myös vetoketju edessä. Tein kauluksen myös aika korkeaks, koska pidän korkeista kauluksista villiksissä. Se kuitenkin on aika löysä ja tuppaa rullautumaan alas pidossa, just oon miettiny et mitä säätöjä keksisin siihen, koska se rullautuminen häirää.
tikru: sitä mä just mietin, et jos kuvio olis molemmin puolin (mä teen kans takkia) niin, ne kuviot on kuitenkin aika mittavat osat koko kauluksesta ja joustin osuus ei välttämättä pysty pitämään koko pakettia kasassa. Lisäks kaulus poimitaan aika alhaalta, eli silmukoita tulee paljon, aattelin niitä kaventaa heti siinä alussa ja katsoa miten sen joustinraidoituksen saisi menemään jatkumona vähemmillä silmukoilla.
Samoin pidempi kaulus on suunnitelmissa, koska sillon sen saa taitettua, eikä se esim. pönötä niskassa.