Sep 26

The beauty of twisted rib

pict0009260907.JPGEilisen illan työntulos, sain nitkutettua ensimmäisen sukan resorin ja voi kuinka palkitsevaa oli sitä katsella. Verrattuna viimeiaikaiseen paksulla langalla pungertamiseen (tyyliin illassa saa “metritolkulla” valmista) tämä on jotakin voittamatonta. Vielä illalla, viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa, piti viettää hiljainen hetki kierteisiä silmukoita ihaillen.

Se siitä, omasta kivasta, asiaan! Luulin ostaneeni yksivärisiä Trekking (XXL) keriä, mutta mitä vielä valkoista lukuunottamatta kaikissa lukee enkuksi: saadaksesi parhaan efektin, käytä vuorottaisia keriä. Minkä hiton efektin? En ole ennen neulonut tämän merkin lankoja ja kuikuilin vähän langan vyötettä aloittaessani ja kyllähän se siitä sitten selvisi, kun oli hitusen matkaa tikuttanut menemään, harmaan seassa luimistelee pieniä aavistuksia, ikäänkuin tummia kuiskauksia.

Onneksi en kerinyt kahta kerää neljäksi ja alkanut temppuilemaan vuorottaisten kerien kanssa, tuloksena olisi varmaan tummaa älämölöä ja kun minä en nyt erityisesti kaipaisi mitään efektejä vaan mallikuvio on se juttu. Purkamaan en ala, katsotaan mitä tuleman pitää.

pict0010260907.JPG

Seuraavaksi päivän värikuvaan, lankaostosteni mukana tuli kaupanpäälliseksi oheiset maskotit, oranssissa pikku pussukassa. Just for You ja aurinkomaskotin takana Made With a Smile, aww! Nämä olivat kiva yllätys, kävin Wolhallan sivuilta katsomassa onko näitä siellä lisääkin myytävänä ja selvisi, että nämä ovat tiibetiläistä hopeaa ja yhden namun saa 30€ ostoksesta.

Urban Aranista myös väliaikatietoa, päättelin eilen olkasaumat ja pääsin sovittamaan vartalo-osuutta, tällä hetkellä vaikuttaa lupaavalta. Vetoketjun kanssa pystyy tietysti vielä sössimään ja kauluskaan ei ole missään vaiheessa.

Hihoihin on kaikki lisäyskerrokset tehty ja ajattelinkin seuraavaksi tarttua kaulukseen, saa nähdä miten lanka riittää. Pingottaessa tätä neulosta on kuitenkin mahdollista venyttää paljonkin eli ehkä hihat saavat pituutta siitä, jää nähtäväksi.

 

 

7 Comments so far

  1. ilu September 26th, 2007 2:52 pm

    Moi! Sulla on aina tosi kivoja ostoksia, niin saako toivoa: voisitko linkittää niihin puoteihin, joissa pyörit? Olis mukava käydä tiirailemassa. Vai pidätkö liikesalaisuuksina :D ?

  2. kirsi September 26th, 2007 3:18 pm

    Tottahan toki linkittelen, hyvä kun toivoit! Mä vasta harjoittelen tätä bloginpitoa. Taisi tuo viimeisen sukkalankaläjäyksen kauppa vilahtaa vain sivulauseessa
    Wolhallasta on kyse tällä kertaa.

    Wolhalla on muuten siitä kiva, että siellä voi luottokortitonkin törsätä itsensä tärviölle, löytyy mm. Lorna`s Laces lankoja.

    Voisin laittaa tuohon sivupalkkiin osaston käyttämistäni kaupoista myös, mutta sitä en itse osaa eli menee vähän aikaa. Käyn nyt läiskimässä linkkejä viesteihin ja tagitan niitä shoppingiksi näin alkuun.

  3. joko September 26th, 2007 5:13 pm

    kiertäen neulotuilla silmukoilla tulee tosiaan kauniin näköistä joustinta, minulla ainakin paljon tasaisempaakin.

  4. Makepeace75 September 26th, 2007 8:18 pm

    Onpas söpöläiset nuo lahjuskilluttimet. :o)

    Kierretyillä silmukoilla tulee tosiaan kaunista ja tasaista joustinta. Kokeilin itse ensimmäistä kertaa Baijerilaisissa (jotka ovat edelleen kesken..), sen jälkeen olen käyttänyt jo muissakin. Napakkaa ja kivaa jälkeä.

    Ketunpää-tuotteessa on muuten myös muutamia Lorna’s laces -lankoja. ;o)

  5. kirsi September 27th, 2007 2:40 pm

    Kaunista mutta ah niin hidasta tuo kierteinen silmukka, varsinkin 2mm puikolla tikuttaen.

    Mun ensimmäiset kierteiset silmukat olivat aikanaan Pomatomus sukissa, jäin kerralla koukkuun ja sen jälkeen olenkin viljellyt niitä myös omissa projekteissani.

  6. TeSa September 28th, 2007 2:45 pm

    Nyt ehdin käydä vastavierailulla.
    Pinguun ihastuin.Onnea melko tuoreelle blogillesi.
    Niin ja siitä peitostani,ne värit on kohta ihan sekametelisoppaa,kunhan vain saisin tarpeeksi ison peiton aikaiseksi.

  7. kirsi September 28th, 2007 3:55 pm

    Kiitos kiitos TeSa! Tervetuloa uudelleenkin :) . Puuvillahan venyy aika hyvin, peittoahan ei tietysti mahdu varsinaisesti pingottamaan mutta jos vaihe vaiheelta sitä kostuttaisi ja antaisi yön yli venyä? Mä varmaan joudun venytyshommiin tekeillä olevan Urbanin kanssa, ajattelin pingottaa hihat ennen hihapyöriöiden tekemistä. Riitä lanka riitä!

Write a comment