Archive for November, 2007

Bayerische Socks

November 13th, 2007 | Category: Work in Progress, Shopping, Books, Finished 2007, Scarfs & Shawls, Socks

Bayerische Socks

pattern: Bayerische Socks by Eunny Jang

yarn: Opal Uni 1265, about 90g

needles: addi bamboo dpns 2mm

I’m in love!

Bayerische Socks

Nämä valmistuivat aivan liian pian. Rakastuin malliin heti ensi vilkaisulla ja säästin sitä pitkään ennen kuin raaskin neuloa. Mistä löydän yhtä täydellisen sukkamallin seuraavaksi?

Valaistus ei valitettavasti sallinut yksityiskohdilla herkuttelua, mutta näissä sukissa yhdistyy sekä näkö- että tuntoaistein havaittava nautinto, mykistävää.

MuirYritän kuitenkin laskeutua hetkeksi maan pinnalle ja raportoida muista kuulumisista. Muir on alkanut edistyä, olen jo saanut kokonaiset kaksi ja puoli mallikertaa valmiiksi. Alussa neuloin kolme kerrosta ja heti perään purin kaksi, eikä homma oikein edennyt mutta nyt on mennyt jo monta kerrosta putkeen - ilman elämänlankaa - uskaliasta!

Neulomishetket ovat viime aikoina olleet vähän kortilla ja mitään uutta ei ole ilmestynyt puikoille. Uusista projekteista haaveilua se ei kuitenkaan estä ja tähän väliin sainkin kaksi pitkään odottamistani ennakkotilatuista kirjoista.

The Best of Interweave Knits ja BagStyle, näitä olen kuolannut jo blogini ensimmäisissä merkinnöissä, Knitting Little Luxuries on vielä matkalla.

knitting booksKummastakaan ei nyt heti ole mitään puikoille hyppäämässä, mutta eihän sitä koskaan etukäteen tiedä mikä aivoitus iskee, kumpikin kuitenkin sisältää varsin houkuttelevaa materiaalia.

Kuten tikru, olen minäkin ihmetellyt neulottuja laukkuja, enkä toistaiseksi omista yhtäkään. BagStylessa on vastauksia aiheesta, runsaan laukkumalliston lisäksi siinä on oma osio erilaisten laukkujen anatomiasta ja sisälmyksistä.

Lähestymistapa on samanlainen kuin muissakin Style-sarjan kirjoissa, lukijalle havainnollistetaan mistä laukku syntyy ja kuinka omista ideoistaan voi toteuttaa toimivan lopputuloksen. Samat jututhan pätevät muihinkin itse tehtyihin kantovälineisiin eli tästä kirjasta on vielä varmasti hyötyä.

Nyt pääsen vaihteeksi neulomaan. Stay tuned, palaan asiaan taas kun päivä kirkastuu.

10 comments

Single or double - single strand please

November 03rd, 2007 | Category: Work in Progress, Scarfs & Shawls

pict0021311007.JPGKuva on viime keskiviikolta, langan hankintapäivältä, hetihän sillä tietysti piti ruveta leikkimään. Näin ohuella langalla en olekaan ennen leikkinyt ja ihme ja kumma en saanut reilua kilometriä merinovillaa sen pahemmin solmulle. Tein varmuuden vuoksi kaksi kerää kun en vielä siinä vaiheessa tiennyt neulonko yhdellä vai kahdella säikeellä.

Kuva on samalla viimeinen otos omalta työpöydältäni, se siirtyi huonejärjestelyjen myötä pois ikkunan luota. Jatkossa kuvat tulevat joko tummemmalta pöydältä tai jostakin muualta.

Eilen illalla pääsin aloittamaan Muirin, päädyin neulomaan yhdellä säikeellä. Olen pitsin neulomisessa vielä täysi noviisi ja ensimmäiset pari tuntia kuluivatkin alkua luodessa ja taistellessa 3. rivin kanssa. Yrittelin vaikka mitä vaihtoehtoja ja tarkistin ettei korjauksiakaan ole tullut.

23031107.jpg Kunnes hokasin hakeutua Ravelryyn, josta löysin tukiryhmän tätä huivia neuloville, huivin suunnitellut Romi on aloittanut sellaisen myös Yahoo:n, linkki löytyy Romin blogista. Rivillä 3. ja muillakin riveillä, joilla tietty symboli esiintyy, täytyy silmukkamerkkiä siirtää (jos sellaisia käyttää). En olisi itse keksinyt, mihin olen silmukkamerkin iskenyt niin siinä istuu ellei ohje toisin ilmoita.

Jatko sujuikin sitten leikiten ja sain muutaman rivin ja vähän kuvion alkua aikaiseksi. Tästä tulee ehkä ylellisin asusteeni ikinä, höyhenen kevyt ja lämmin. En edes pysty kuvittelemaan millainen ihanuus tämä on perusteellisen pingotuksen jälkeen, oih.

Pitsiaddit pääsevät ostoslistalle tämän myötä, neulon tällä hetkellä 3mm:n tavallisilla addeilla ja niiden kärki ei ihan ole oikeassa suhteessa langan vahvuuteen. Kuvassa näkyy luontilankana käyttämäni “ohut” sukkalanka, mitä köyttä verrattuna Oroon. Tämä projekti saattaa herätellä outoja visioita muistakin ohuen ohuista luomuksista, jäämme kuulolle.

2 comments