there was a pieni digikamera, joka monta monituista vuotta ansioituneesti palveli palkkatyössänsä, ja joka vielä viimeisenä kesänään otettiin eläkevirkaan neulekameraksi. Kuten kaikki eläkeviroissa toimivat kamerat tietävät, ei neulekameran osa ole se kaikista auvoisin, tarkkana saa alituiseen olla, säilyttääkseen paikkansa muonavahvuudessa. Syytteitä luetaan ja tuomioita langetetaan vaikka parhaansa tekisi. Syksyn tullen vanha neulekamera alkaa väsyä, se siristelee ja suristelee yrittäessään toteuttaa neulojansa hulluja päähänpistoja, ja pian se väsyy kokonaan.

Neuloja ei sitä vielä tiedä, mutta uusi neulekamera on jo aloittanut matkansa merten ja vuorten takaa, sillä on pitkä ja vaarallinenkin tie kuljettavanaan ja se antaa odottaa itseään. Neulojalla olisi mahdollisuus omassa rauhassaan parantaa taitojaan. Neuloja neuloskelee hieman yhtä ja himpun verran toista, eikä paljoa tohdi vierailla muiden neulojien blogeissa, joista viroissaan olevat neulekamerat ilkkuvat kuvatonta neulojaa. Neulojan ideat tyrehtyvät ja neuloja on yksin. Neuloja tilailee lisää uusia neulekirjoja.

Kunnes uusi neulekamera saapuu. Heti virtaa saatuaan se osoittaa kuinka ärhäkkä ja pystyvä se on, neuloja melkein säikähtää. Tulevina vuosina neulojan kannattaakin pyrkiä vain kaikkein parhaimpaansa koska uudessa neulekamerassa on pikseleitä jokaiselle vinksahtaneelle silmukalle ja harhautuneelle ajatukselle, se lupaa näyttää kaiken. Neulojan on aika oppia, että kun muilta vaatii, täytyy itsekin omastaan antaa. Sen pituinen se.