Jan 9
Nine-to-Five Socks
pattern: Nine-to-Five Socks by Nicole Hindes in All Buttoned Up
yarn: Lorna’s Laces Shepherd Sock Solid Cranberry about 70g
needles: addi bamboo dpns 2mm
modifications: 60 sts total, shorter heel flap and gusset
Runsaasta pintastruktuuristaan huolimatta mallineule on varsin joutuisaa neuloa. Palmikkoa muistuttavat käännöt syntyvät kaksi oikein yhteen neulotuista silmukoista, joita ei heti pudoteta puikolta: ensin neulotaan kaksi oikein yhteen sitten ennen silmukoiden pudottamista etummainen silmukka neulotaan vielä oikein (ei kavennusta siis). Seuraavalla kerroksella nämä silmukat neulotaan oikein. Neulos on myös varsin joustavaa.
Kantalapun reunasta silmukat poimittiin nurjalta puolelta, tuloksena syntyi malliin sopiva sievä silmukkajono kantalapun reunaan. Minusta myös tuntuu, että tuosta tavasta voisi olla iloa kantalapun reunan reikien kanssa taisteleville, mielestäni tällä tavalla reiät voisivat olla jopa helppoja välttää?
Lornan langasta vielä muutama sananen, tämä oli itselleni varsin miellyttävä uusi tuttavuus, pyöreän ja kiinteän tuntuista lankaa, ei “litisty” neuloessa kuten löyhempi kierteiset. Lanka on myös ihanan pehmeää ja värikin on oikea karpalo, keinovalo hieman kuvissa vääristää. Luin juuri taannoin Ravelrysta, että lanka olisi myös varsin kestävää eli ostanen tätä jatkossakin. Tosin ensin haluan tehdä neitsytmatkan Jitterbugin kanssa.
Lopuksi lähetän vielä suosionosoitusten aallon MadeByMyself blogia kohti, voi Tikru minkä teit. Onneksi olkoon!!
10 Comments so far
Write a comment

Lornan sukkalanka on ihan huippua! Varsinkin nuo “nearly solids” värit ovat aivan ihania. Mmm, odotan mielenkiinnolla mitä Jitterbugia valitsit. Olen itse yrittänyt hillitä ostohimoa, enkä vielä tilannut tuolta niitä uusia Dali-värejä. Huomasitko muuten, että Wolhallassa lanka on edullisempaa kuin Englannissa!?
Kauniit sukat. :o) Tuokin malli löytyy muistaakseni to-do-listaltani. Me ollaan näemmä muutenkin ihan samiksii: Jitterbugia ja Lornaa löytyy täältäkin, tosin kumpaakaan en ole vielä ehtinyt testata.
Täällähän syntyy jatkuvasti uutta! Ääks, ittelle tulee ihan sellainen tunne, etten saa yhtään mitään aikaan.
Ihanat sukat!
Mari: voi vitsit noita Dali-värejä, kääks mäkin haluun. Juu Wolhalla on mun suosikki sukkalanka kauppa, hinnat ovat kohdallaan ja viimeksikin kun tilasin kuorman niin Jo-An laittoi ne pienemmällä postikululla kuin olisi kuulunut.
Makepeace: olen tosiaan huomannut samankaltaisuuksia lähtien kirjamausta ja vaikka mistä
Anne: Eipäs nyt yhtään yritetä, sä vesität mun seuraavaa postausta.. Helppohan noita sukkia on suoltaa kun ovat sadasosan yhdestä puserosta.
Mies kysyi yksi ilta että: eikö ihmiset ala kohta kyllästyä noihin sukkiin? Yritin väittää vastaan, että vastahan me oltiin kuvaamassa niitä kirjoneulelapasia, no siitä on vaikka kuinka paljon aikaa, vastasi mies. Tässä ajassa sä olisit ehtinyt neuloa jo monta puseroa, huiveja ja vaikka pari pipoa. Lukeekohan se neuleblogeja salaa?
Oi mitkä sukat, tuokin malli siirtyy to-do listalle!!
Ja sukkalanka himottaa myös, voi ei… ;D
Suosittelen Altocumulus, nämä sukat ovat oikea helposti näyttävää projekti, ja sopii esim. matkaneuleeksi, koska mallin oppii nopeasti eikä sen jälkeen tartte ohjetta kytätä.
Hih, hauskaa, että mäkin saan luotua lankahimotuksia, yleensä mä keräilen ihmisten blogeista inspiraatiota niin, että luottorajat melkein paukkuu
Kauniit!!! Käväisen tulostamassa itselleni tuon samaisen ohjeen heti paikalla NYT!
Hoo, tämä se oli se yks hieno blogi! Olipa hyvä että lisäsit mut Ravelry-kamuihin, olin sut hukannu :). Ihania sukkasia oot tehny, tota Nine to Fivea kattelin viimeks tänään, mutta totesin, että on ehkä vielä liian haastava :).
Halusin antaa sinulle You make my day-tunnustuksen. Kiva, että pidät tätä blogia.
Enemmän tunnustuksesta löydät blogistani. Käy kurkkaamassa.