Argyle Socks
pattern: Argyle Socks by Véronik Avery in book Knitting Classic Style
yarn: Trekking (XXL) colours 1486 - dark gray, 1484 - light gray and Opal UNI colour 1416
needles: Brittany birch dpns 2,75mm
Reissusukkina aloitettu ja pyhäsukkina lopetettu projekti. Sukat ovat peruksempaa kuin pekka mutta tuo silmukoiden jäljittely - hmm - työlästä kun ei etukäteen osannut ollenkaan. Nyt voin luvata silmukoivani vaikka pimeässä silmät kiinni.
Tavoilleni uskollisena en projektia aloittaessani miettinyt ollenkaan osaanko jotakin vaiko en. Kun tuli aika alkaa pelailla värilangoilla minun täytyi etsiä ohjeita, katselin niitä useammastakin lähteestä ja useimmat neuvoivat joko vaaka- tai pystysuuntaan etenevän mallin. Minätyttö olin kuitenkin mennyt tietämättömänä valitsemaan vinoon oikealle ja vasemmalle suuntaavaan vaihtoehdon (tumma pohjalanka ja oikeiden ja nurjien silmukoiden lähekkäisyys siinä vielä lisänä).
Alussa silmukoiden jäljittelyni oli melkoista päkertämistä, enimmäkseen purkamista, jonkin verran harsuuntunutta lankaa ja pientä väljän pohjaneuleen kanssa ongelmointia. Vauhtiin päästyäni homma oli yllättävän addiktoivaa, olin päättänyt, että saan sukkiin haluamani kuvion ja niin myös kävi. Suosikki sanontaani siteeraten: mikä ei tapa, vahvistaa.
10 comments
