Aug 28

Preparing to weave

Category: Miscellaneous

cord and knotsBlogissani on ollut kovin hiljaista viime aikoina, olen kyllä neulonut mutten mitenkään kertomisen arvoisesti. Cap Shawl on edistynyt, teen siihen parhaillaan reunusta ja se kestää - oheen olen aloitellut pieniä apuprojekteja ei sitä muuten jaksaisi. En ole edes uskaltanut laskea kuinka paljon puikolla on silmukoita.

Koulu alkoi muutama viikko sitten ja sen mukana elämääni tuli paljon uudenlaisia puuhia langoilla ja villoilla. Tähän mennessä on ollut mm. sidosoppia, värjäystä ja tekstiilisuunnittelun alkeita. Kutomistakin päästiin kokeilemaan tällä viikolla. Olen jopa oppinut aivan uusia sanoja. Huisia.

Eilen iltasella pätkin ja solmin kangaspuihin tarvittavaa nyöriä metrin jos toisenkin, tein alasidontaan tarvittavia polkusnyörejä ja pohjukoita.Pellavanyöri haisee jotenkin tupakkamaisesti ja sen solmiminen hiuduttaa sormia, onneksi solmitut nyörit eivät ole ihan kertakäyttötavaraa.img_1442.JPG Seuraavaksi on vuorossa niisien solmimista, starttipakettiin tarvitsen 300 niittä. Sain niisipuun koulusta lainaan viikonlopuksi eli melkoiseksi solmimiseksi taitaa tämä viikonloppu mennä, saadakseni niiteni valmiiksi.

Neulesisältöä on kyllä tarkoitus järjestää piakkoin, koulujutuista en ole jatkossa ajatellut kertoa sen ihmeemmin, mutta jos lukuhalua löytyy, voin miettiä asiaa uudelleen.

Lämmin kiitos edellisen postauksen kommenteissa saamiini tunnustuksiin. Olette ihania!

So little knitting and so much new stuff with yarn and wool. I am a student now and one day I’ll be a textile artisan. My studies includes weaving, felting, dyeing, sewing, designing and much much more. New knitting content is coming sooner or later, this is a knitting blog after all.

6 Comments so far

  1. Mari August 29th, 2008 8:25 am

    Kivaa, olet tullut takaisin! Uuden lukuvuoden aloittaminen on aina työlästä, mutta opiskelemasi aiheet ovat aivan kiehtovia! Ainakin minulle, joka haaveilen kutomisesta neulomisen sijaan. Onnea ja voimia opintoihin… ja myös neule-iloa.

  2. kirsi August 29th, 2008 6:24 pm

    Kiitos Mari! Aiheet tosiaan ovat kiehtovia ja päivät hujahtavat nopeasti kun tekeminen on niin kiinnostavaa, illalla vaan tuppaa olemaan aika väskä.

    Kutominen on osoittautunut monipuolisemmaksi kuin joskus kuvittelin, se on paljon muutakin kuin sukkulan edestakaisin viskomista ja sillä poikkipuulla (luhalla) hakkaamista. Samoin kuin se, että kutoa voisi vain mattoja ja poppanoita. Oppia ikä kaikki :)

  3. Hansu August 30th, 2008 11:45 am

    Musta oli niin tympeetä mennä kouluun kesäsyksyn jälkeen, kun ei siis ollut kunnon kesää. Meillä on kuitenkin kaikkea kivaa ja ihanaa nyt koulussa, esim. kirjansidontaa! Oon ihan täpinöissäni. Meillä tehtiin polkuset ja ala- sekä ylävälittäjät itselle muttei nyörejä… Nekin kai joudun jossain vaiheessa väkertämään kun on jo omatkin kangaspuut…

  4. kirsi August 30th, 2008 1:52 pm

    Yläsidonnan nyörit on meilläkin koulun puolesta. Vai tarkoititko ennen kudontaa tehtävää sidontaa (jo olevilla nyöreillä). Mie oon vielä ihan sekasin näitten kanssa.
    Omat kangaspuut, ooo.

  5. Mewril September 12th, 2008 7:29 pm

    Valtavan mielenkiintoista sinunkin alasi! Meillä on ollut vasta kankaankudonnan alkeita ja onneksi kaikki nailonniidet yms. on valmiina, ettei siihen tarvitse kuluttaa aikaa.

  6. kirsi September 13th, 2008 6:31 pm

    Sain aika nopeasti 300 niittä solmittua kun totuin tekniikkaan. Jotain iloa noistakin on, ovat kuulema helpompia niisintävaiheessa kun noissa käsinsolmituissa on isommat silmät.

Write a comment