Meillä oli keväällä koulussa lyhyt neljän päivän pläjäys kehräämistä. Aiemmin olen kokeillut hieman värttinällä kehräystä mutta nyt kehräsimme pääasiassa rukeilla ja sehän oli tietysti odotetusti melko haasteellista. Aloitimme kertaamalla, polkemistahtia olikin hyvä harjoitella kertaamalla kahta tehdastekoista lankaa. Tahti oli tämän ensikertalaisen mielestä yllättävän rauhallinen. Ei siis mitään hosujan hommaa ollenkaan vaikka  käsien pitääkin käydä rivakasti ettei synny liikaa kierrettä. Opettaja lauloi meille kehruuvalssia ja me kehräsimme (tai ehkä paremminkin ähräsimme) lankaa.

Varsinaisen kehräämisen aloitimme pellavalla, jonka häkilöimme itse. Yritin ensin märkäkehräystä, mutta keskittyminen ei riittänyt pellavan kostuttamiseen, ihan tarpeeksi oli yrityksessä olla tukkimatta rukin torvea epämääräisellä kierresyrtyllä tai että ylipäätään sai aikaan kierrettä niin ettei lanka katkennut. Tässä vaiheessa usko omiin kykyihin oli totisesti koetuksella.

Seuraavaksi siirryimme kehräämään villaa, meillä oli käytössä eri värisiä isoja karstalevyjä, joista ensin sekoittelimme käsikarstoilla lepereitä ja joista myöhemmin itse kehräsin suoraan. Tulehtunut käteni oli sen verran vaivana että keskityin mielummin kehräämiseen. Ensimmäinen päivä villan kanssa oli samanmoista ähräämistä kuin pellavallakin mutta seuraavana yönä opin salaa. Kun sitä seuraavana aamuna istuin rukkini ääreen, se alkoikin imeä villaa rullalle ihan siimana, itse lähinnä istuin ja ihmettelin - kyllä oppiminen voi olla salakavalaa. Kun päivän lopulla kokeilin pellavaa, sekin kehräytyi kohtuullisen kiltisti.

Ensimmäisiä kehräämiäni villoja.  Keskellä 2-säikeinen, oikeanpuolimmaista ei ole pesty.

Aivinapellavasta kehrättyä yksisäikeistä lankaa ja sitä kerrattuna, käsittelemättömästä suomenlampaan villasta kehräämääni höhhö-lankaan.

1-säikeinen, ei pesty.

Tiikerilankoja, vasemmanpuolimmainen 3-säikeinen supertiikeri. Kaikki pestyjä.

En pyrkinyt vielä tekemään käyttölankoja, vaan käytin ajan vain tekniikan harjoittamiseen, kun kerran oli hyvää ohjausta tarjolla. Kova kehruukärpänen tästä kurssista kyllä iski ja kiertelinkin siinä vaiheessa  ympäri nettiä lueskelemassa erilaisista rukeista. Onneksi en ehtinyt tilata, sillä koulun loputtua ilmeni, että sukulaisten nurkissa pyöri käyttämätön rukki ja heillä oltiin osuttu ihmettelemmään: “kehrääköhän se Kirsi?” Kehräähän se kunhan ilmat viilenee, meillä on meinaan ollut turkasen kuuma, enkä ole tuota enempää vielä kehrännyt.

Rukki oli ollut kauan käyttämättä ja rulla ei ensin meinannut millään pyöriä lyhdyssä. Rullan sai kuitenkin rassaamalla auki, mitä ilmeisimmin sen sisuksessa oli vain paljon jankkiintunutta villarasvaa. Tämä rukki-murunen on tehty hämeessä, mieheni jo edesmennyt sukulaismies teki sen aikanaan puutyökurssilla. Murunen on myös ollut ilmeisen toimiva, koska sillä enimmäkseen kehrännyt (myöskin jo edesmennyt) täti-ihminen voitti aikanaan kehruukilpailujakin. En raaskinut leikata rullassa olevia alkulangan pätkiä pois, nekin näyttävät käsinkehrätyiltä.

Tutkailin netistä suomalaisia rukkimalleja, ja luulen rukkini edustavan Kiikkalaista perinnettä, väritys ja kuviointi ainakin osuvat kohdilleen. Voin myöhemmin ottaa paremman kokonaiskuvan, nyt rukissani ei ole edes kunnon nyöriä, kokeiluun käyttämäni vaaleanpunainen Samos-lanka ei ihan ole tämän kauniin rukki-vanhuksen arvon mukaista.

Eilisen vietin koulun järjestämällä messumatkalla Helsingissä. Reissuun sisältyi myös vierailu Designmuseossa. Bussit mahtuvat vähän huonosti siihen museon edustalle, joten pois lähtiessämme jouduimme kävelemään Korkeavuorenkatua ja…

Menita! En tätä ennen ollut edes tiennyt missä kyseinen lankamekka sijaitsee, joten yllätys oli melkoinen. Sydän pamppaillen astuin liikkeeseen sisään ja voi mitkä valikoimat. Jos ei olisi ollut niin kiire takaisin bussille, olisin varmaan unohtunut kiertelemään hyllyjen välissä sulkemisaikaan asti.

Nyt täytyi siis vain terästäytyä, hankin pitsilankaa, sellaista, josta olen tähän asti vain lukenut: Grignasco Merinosilk. Joka on muuten ihastuttavasti ohuinta pitsilankaa, jota tähän asti olen päässyt hiveltämään. Tästä voisi tulla vaikkapa Three cornered shawl in clover pattern (Ravelry linkki), malli on Victorian Lace Today kirjasta. Tai sitten jotakin muuta, koska Aeolian on neulottu, vain päättely (983 silmukkaa…) puuttuu.

Aeolianin neuloin Wetterhoff:n Silviasta, joka puolestaan on melko paksua aiemmin neulomiini pitsilankoihini verrattuna. En huivia aloittaessani jaksanut miettiä neulepinnan ilmavuutta ja nyt täytyykin toivoa, että pingotus hiukan enemmänkin aukaisisi valmista huivia.

En oikein muutenkaan vielä tiedä miten suhtautua tähän malliin, ainakaan vielä se ei ole herättänyt samanlaista ihastusta kuin Laminaria valmistuessaan. Lankaakin se söi kuin pieni pirulainen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Tämä juttu menee seuraavaksi melko hinteläksi, mutta onko kukaan toinen sitä mieltä (yhtä kajahtanut), että kun pitkään neuloo 2mm puikoilla niin suunta seuraavaksi on vain alaspäin? Onnistuin tässä taannoin löytämään netin ihmemaasta addeja, joiden halkaisija on vain 1,25mm. Mukaanhan ne (ja isosiskotkin) lähti.

Itseasiassa minulta löytyy ihan päteväkin syy tähän tikusteluun. Haaveilemistani kirjoneulelapasista tulee vielä 2mm puikoillakin liian isoja omiin käsiini, ja kun kuvioista en halua tinkiä on varauduttava sopivalla aseistuksella. Kivoja lapasia on tullut vastaan monia mutta päällimmäisenä mielessä ovat tällä hetkellä Tuulian Deep in the Forest Mittens ja Ravelrysta löytämäni Jorid:n hassun erikoiset mallit. Toisaalta on myös sukkia, jotka eivät koskaan valmistuneet, kun puikot eivät riittäneet. Jatkossa riittää.

Ja niin riittää tämä jaarituskin, tuli tässä samalla harjoiteltua blogikoodia sekä kuvien ja tekstien hilailua edestakaisin, niin että osa tähän asti lukeneista varmaan jo nukkuu. Huomiseen!

 Pattern from the book Creative Ideas with Hardanger

Tuoksupussin päällinen

Hardangerkirjonta

kangas: pellava n. 14 lankaa/cm

2- ja 1-säikeinen muliinilanka

virvittäin ompelu

lehtosittain ompelu

pykälittäin ompelu

etupistokirjonta

nuorasittain ompelu

muurahaispolkurevinnäinen

Hardangerkirjonta

Kuvistani haluaisin tällä kertaa välittyvän se, että tykästyin kovasti kirjontaan viime keväänä. Ennen tätä koulun kurssia, en ollut kirjonut ollenkaan. Nythän ei lasketa niitä ala-asteella vohvelikankaalle pumpulilangalla (Pumpulilangalla? Siitä on hmm… aikaa kulunut) pujoteltuja kirjavia koristeita.

Erityisesti pidin lankoja laskemalla ommeltavista malleista. Kurssin vaatimuksina oli tehdä joko laaja kokeiluportfolio tai suppeampi kokoelma ja kirjontaprojekti. Minä päädyin tekemään vähän kumpaakin. Lainasin kirjastosta läjän kirjontakirjoja ja bongasin sieltä vaikka mitä ihanaa. Ensin ajattelin tehdä pienen palan kaikkea mahdollista ja sitten silmiini osui tuo tuoksupussin malli. Sen toteutus olisi niin minua, pienen pientä nykertämistä valkoisella valkoiselle, ja niin se olikin - autuus.

Meillä on koulussa niin käsittämättömän hyviä opettajia, että siellä oppii näköjään mitä vaan. Keskiviikkona sinne taas pääsee, kouluun. Täten toivotankin lukijoitteni joukosta löytyville aloitteleville tai opintojaan jatkaville opiskelijoille menestyksekästä lukuvuotta ja oppimisen iloa!

kaulahuivit
sidos: panama
lanka: Esito huopalanka 100% villa

laukkukangas, puuvillaa
sidos: kuderipsi
lanka: Bockens puuvilla 8/2 tex 74×2, kudottu kaksoissukkulalla

 laukku on toteutettu ompelukurssilla

 laukkukangas, pellavaa
sidos: 4-vartinen pomsi, kudottu samaan loimeen kuin ylläoleva kangas,
(sidonta vaihdettu välissä)
lanka: rohdin 8, kudottu kaksoissukkulalla

 laukkukangas, pellavaa
sidos: 4-vartinen pomsi, kudottu samaan loimeen kuin ylläolevat
lanka: rohdin 8, kudottu kaksoissukkulalla

Myrsky - ryijy

koko: 50×50
pohjalanka: harmaa Virtain Villa
nukkalanka: Sirkka ryijylanka ja ruskeissa sävyissä lisäksi sukkalankoja

Mitähän näistä nyt sitten sanailisi? Työt ovat ikäjärjestyksessä, eli kutomisen opettelu lähti käyntiin kaulahuiveilla. Opin siinä vaiheessa että kutoa voi muutenkin kuin hampaat irvessä hakaten. Huivit kuten kaikki muutkin työt suunniteltiin alusta asti itse. Vaalea huivi kiinnosti itseäni eniten ja se tietysti tarvitsi vaalean loimen ja kappas siihen ei sitten tummaa huivia näin harvalla sidoksella saanutkaan, joten tuohon “tummaan” en oikein ole tyytyväinen, tekemällä oppii.

Seuraavaksi tuli suunniteltavaksi laukku, johon sitten sen myötä suunniteltiin kangas. Tämä tietysti halusi oikein timankia kangasta kassiaan varten, joten seuraavaa työtä saikin sitten puissa hakata niin, että oli hampaat kurkussa. Maisematkin vaihtuivat välillä, ennen kuin keksittiin millä saadaan kangaspuut pysymään kudontapäivän ajan paikallaan.

Ahne varasi tietysti lointa tarpeeksi. Halusin tehdä samassa loimessa kahta eri kangasta, joten kun sain laukkukankaan hakattua siirryin seuraavaksi nautiskelemaan varastopellavien hienosta värikirjosta. Siihen ei vaaditty mitään suunnitelmia eli pellavakankaat syntyivät puiden ääressä istuessa. Vaaleampaan hain patjaraitafiilistä ja kun olin paukutellut ensin epämääräisiä raitoja jonkin matkaa, mietin mitä tekisin seuraavaksi ja käänsin kuvion peilikuvaksi. Tuosta ajattelin jossain vaiheessa tehdä jonkun kesäkassin, kudoin sen oheen pohjavärillä slaissin, josta saa hihnan.

Sitten vähän laiskistuin ja levensin raitoja, halusin tummempaa kangasta ja kun loimessa oli vielä kudontavaraa yli metrin, nakuttelin siitä sitten tuota tummempaa kangasta. Laukkuloimi oli leveydeltään 80cm koska halusin hyödyntää näitä kankaita “kuvio” pystysuunnassa.

Opiskelimme talven aikana kulttuuriperintöä ja keväällä sitä sovellettiin kutomalla ryijy ja matto. Itse en vielä kutonut mattoa, koska onnistuin tulehduttamaan ranteeni juuri ennen kutomisen aloittamista. Valmiiksi rakennettu loimi odottaa minua siis puissa.

Ryijy oli näistä projekteista vähiten mieluinen. Minulla ei ole ryijylle käyttöä enkä erityisemmin niistä myöskään pidä, muutamia poikkeuksia toki on. Arvostan kuitenkin ryijyjä osana tekstiilin kulttuurihistoriaa. Ja onhan tuollainen pienikin rytjäke hiton kovatöinen, ryijyssäni on n. 3200 nukkaa ja jokaisessa nukassa on viisi lankaa. Erinäinenkin ilta kului talvella lankaa pätkiessä, puhumattakaan kudontapäivistä. Sai vaan syytellä itseään, millaisen mallin oli suunnitellut, joka vitsin nukan sai miettiä lanka langalta joka kerta erikseen. Väsyneenä se oli tuskastuttavaa.

Ajattelin postata näitä kouluasioita vielä pari osaa, säästin mieluisimmat viimeiseksi eli tulossa olisi ainakin kirjontaa ja kehräystä.

First few pieces from last year

 gloves for me: Entangled stitches

 socks for my classmate: Cable Rib Socks from book Favorite socks

 Knits from this summer

 socks for me: Vilai from book Sock Innovation

 socks for me: Evening Stockings for a Young Lady from book Knitting Vintage Socks

 shawl for me: Aeolian from Knitty

Sitten vähän selitystä kehiin. Huomasin tuossa taannoin, että neuleblogia on aika hankala pitää, jos ei yhtään neulo. No miksei sitten neulo? Johonkin se vaan joskus ennen viime joulua katkesi. Kesken oli pelkkiä tummia neuleita ja olin jossakin vaiheessa tehnyt periaatepäätöksen olla blogaamatta ennen kuin Cap Shawl valmistuu. Jostain syystä se ei vaan tahtonut valmistua ja neulominen loppui kokonaan.

Koulu söi suurimman osan ajasta, vielä kun joudun matkustamaan tunnin suuntaansa päivittäin. Lisäksi monet koulun projekteista tulivat kotiin erilaisina materiaalin käsittelyinä (värjäämisenä, lankojen tai kuteiden leikkaamisena, suunnitteluna jne.) Meidän tapauksessa eka vuoden lukujärjestykseen on pakattu kaikenlaiset erikoistekniikat ja meille matkustavaisille se merkitsi kymmenen tunnin koulupäiviä lähes koko vuodeksi.

Kun koulu keväällä loppui, nukuin ensin viikon ja sitten aloin työstämään Cap Shawlia, huomasin että reunus lähti tänä kesänä kiinnittymään eri tavalla kuin syksyllä neulomani, ja projekti jatkuikin seuraavaksi purkamisella. Katselin erinäisen joukon erilaisia Komisario se ja se-sarjoja ja neuloin lähes työkseni, sitten loppui lanka - noin 15 senttiä ennen reunuksen loppumista. Seurasi mutinan täyteisiä mietintäpäiviä (ja yllä näkyvää startriitin kytemistä), kunnes rohkaistuin neulomaan huivin toisella langalla loppuun ja suuntaamaan värikaupoille.

Ostin Nitorin keittoväriä ja kotona tajusin ettei meidän kotoa löytyisi kenttäkeittiön soppakanuunan kokoista kattilaa, joten seisotusvärjäsin huivia hyvin eristetyssä ämpärissä päivän. Mustenihan se, tosin kuivasta huivista kyllä tarkkasilmäinen huomaa värieron, mutta arvatkaa kiinnostaako?

Loppukevennykseksi vielä tunnelmia Cap Shawlin kuvauksista. Turun saaristo on siitä metka mesta, että juuri kun luulet löytäneesi eristyksissä sijaitsevan kallioloukon, josta ei ihan heti kuuluisi kirkasta (ei neulovan äidin) lapsen ääntä: Äiti, mikä toi on, äiti miks tolla tätillä on pöytäliina päässä?!?

Ohitsesi lipuu pienen kerrostalolähiöllisen verran porukkaa risteilytunnelmissa. Helan går!

 KIITOS!

Kaikille huivia kommentoineille ja katsomaan tulleille. Oli kiva tulla takaisin.