Archive for the 'Techniques' Category
Hidden Passion Socks
pattern: Hidden Passion Socks by Jaya Srikrishan in Favorite Socks
yarn: Trekking (XXL) dark grey 1485 and Trekking Sport white 1400
needles: Brittany birch dpns 2,25mm
Hohoo, valmistunut projekti, pitkään neulekopassa marinoituneet illuusiosukat. Puikot vinkuivat päästäkseen seuraaviin seikkailuihin, eli ei auttanut kun neuloa nämä valmiiksi.
Virkistävän erilainen sukkamalli: homma aloitetaan neulomalla jalkapöydän päälle tuleva kuviolärpykkä tasona, seuraavaksi neulotaan kärki ja sitten lähdetään työstämään pohjaa ja samalla kerros kerrokselta liitetään kuviolärpykkää reunoistaan kokonaisuuteen kiinni.
Varsinaisena virkisteenä toimii tietenkin tuo illuusio (jota on lähes mahdoton napata itse kuvatessaan, jos sukat ovat jalassa), kuvio muodostuu kahden kerroksen tasaraidoista ja oikeiden ja nurjien silmukoiden vaihtelusta.
5 comments
Lace knitting - no thinking included
Aattelin vaan tulla kertomaan että entisillä metodeilla mennään, ohjeita ei osata lukea loppuun asti ja työvaiheesta toiseen siirrytään samaan aikaan kanavalta toiselle surffaillen ja pullaa mussutellen. Tuloksen näkee kuvasta. Eilen illalla pääsin vihdoin siirtämään projektin pitsiaddeille ja päätin hieman venytellä sitä nähtäville. Tadaa kaksi yhdeksästä sakarasta puuttuu, mihis hyö ovat hävinneet?
“Mustekalasta” olisi isona tulossa the Cap Shawl kirjasta Victorian Lace Today. Eri asia tuleeko siitä koskaan iso, kun on näin tavi sitä neulomassa. Itselläni ei vielä tuota kirjaa ole, otin vain tästä ohjeesta, lainassani olleesta kirjasta, kopion ja palautin kirjan omistajalleen. Huivia aloittaessa sen sitten huomasi: see techniques.. kas mitkä teknikuet kun on pelkät ohjesivut mulla? Using circle cast-on - whaaat? Ei kun nettiä apuun, ensin päädyin kokeilemaan ylipäätään pyöreää aloitusta, hyvänä lisänä Cat Bordhin viidakkotarina videona. Neuloin hyvän matkaa ja ilmeisesti luulin, että neulomalla eteenpäin aloitus muuttuisi oikean näköiseksi, ei muuttunut. Muuten hyvä aloitus kyllä, aion käyttää sitä jatkossa johonkin muuhun.
Seuraavaksi hain hakusanoilla circular cast-on ja bingo! Sain aloitukseen pienen ja soman reiän, täyttä höökää eteenpäin ja huomaan huivia sukkiksilta pyöröpuikoille siirtäessäni, että siinä on liikaa sakaroita - purkuun ja uusia aloituksia (yhden onnistuneen kokeilun jälkeen seuraavat eivät tahtoneet onnistua)ja nyt sitten tämä. Harhautuma on ilmeisesti sukkiksilta pyöröille siirtymävaihe ja olen jättänyt noteeraamatta ilman silmukkamerkkejä olevat puikon alut tai loput. Jatkan räpiköimistä ettei tarvitsisi luopua sitkeän sissin arvonimestä, kait sitä näinkin saa ylläpidettyä?
2 comments
Lace ribbon scarf
pattern: Lace ribbon scarf by Veronik Avery in Knitty
yarn: Ornaghi Filati Bamboo 3 skeins in colour 11
needles: Prym Flex 4,5mm
Tämmöinen kesäinen hempukka siitä sitten tuli, vähän erityyppinen kuin alkuperäinen alpakkaversio mutta oikein kiva ja lötkö kaulakaveri. Tein huivista hieman ohjetta lyhyemmän - pituus pingotettuna 160cm, painoa kertyi 150g.
Käytin langanvaihdoissa Russian Join-tekniikkaa, jota suosin erityisesti huiveja tehdessä. Tällä langalla se ei ole kaunein mahdollinen mutta aika kärppänä saa kytistellä, jos langanvaihdot tuolta reikien seasta bongaa.
Nyt tämä lähtee takaisin varastonraivaushommiin, kuvasta tarkkasilmäisimmät voivat havaita punoittavan kaulan, kiihko häivyttää talvikamat takavasemmalle on kova.
5 comments
Argyle Socks
pattern: Argyle Socks by Véronik Avery in book Knitting Classic Style
yarn: Trekking (XXL) colours 1486 - dark gray, 1484 - light gray and Opal UNI colour 1416
needles: Brittany birch dpns 2,75mm
Reissusukkina aloitettu ja pyhäsukkina lopetettu projekti. Sukat ovat peruksempaa kuin pekka mutta tuo silmukoiden jäljittely - hmm - työlästä kun ei etukäteen osannut ollenkaan. Nyt voin luvata silmukoivani vaikka pimeässä silmät kiinni.
Tavoilleni uskollisena en projektia aloittaessani miettinyt ollenkaan osaanko jotakin vaiko en. Kun tuli aika alkaa pelailla värilangoilla minun täytyi etsiä ohjeita, katselin niitä useammastakin lähteestä ja useimmat neuvoivat joko vaaka- tai pystysuuntaan etenevän mallin. Minätyttö olin kuitenkin mennyt tietämättömänä valitsemaan vinoon oikealle ja vasemmalle suuntaavaan vaihtoehdon (tumma pohjalanka ja oikeiden ja nurjien silmukoiden lähekkäisyys siinä vielä lisänä).
Alussa silmukoiden jäljittelyni oli melkoista päkertämistä, enimmäkseen purkamista, jonkin verran harsuuntunutta lankaa ja pientä väljän pohjaneuleen kanssa ongelmointia. Vauhtiin päästyäni homma oli yllättävän addiktoivaa, olin päättänyt, että saan sukkiin haluamani kuvion ja niin myös kävi. Suosikki sanontaani siteeraten: mikä ei tapa, vahvistaa.
10 commentsMattress stitch - I´m in love
Ei enää ikinä virkattuja saumoja - ikinä ja ikinä ei koskaan pitäisi sanoa niin, mutta… Vihdoinkin sain aikaiseksi kokeilla kunnolla tuota “näkymätöntä” saumaa ja olo on kuin ruudinkeksijällä. Monesti olen sitä yritellyt valmiisiin töihin ja työn omalla langalla, pari pistoa ja koko kuvio on ollut aivan sekaisin, nyt tajusin harjoitella eri värisellä langalla ja johan pomppasi. Jälki on vielä vähän onnetonta mutta pitää vaan harjoitella lisää.
Kaikki muut tietysti jo hallitsevat tämän piston mutta minä olen lapsellisen onnellisena täällä. Eilen etsin netistä apuja puseron suunnitteluun ja löysin Knittyn artikkelit ja vietin useamman tunnin lukien niitä. Moneen päivään en ole neulonut kuin noita tekniikkaharjoituksia ja tuntuu kuin koko neuleharrastukseni olisi siirtynyt uudelle vaihteelle. Mitähän tästä vielä seuraa? Blogi tulikin näköjään perustettua juuri oikeaan aikaan, mukava katsoa sitten joskus jälkeenpäin mitä on keksinyt ja milloin.
No comments
Back to basics
Edellisen mittailujuhlan tuloksilla yritin toissapäivänä jäljittää tulevan neuleen mittoja kasaan. Koko ajan yltynyt päänsärky ei auttanut asiaa ja eilen olikin sitten välipäivä neulemitoitusasioissa.
Tutustuin blogilistan toimintaan ja keräilin siellä jo ennestään selaimeni kirjanmerkeissä olleita neuleblogeja tilaukseen. Sieltähän löytyy vaikka kuinka paljon uutta luettavaa, ja suosikkeihin kerättynä näkee koska on tullut päivityksiä ja voi pitää paljon suurempaa joukkoa seurannassa kuin kirjanmerkeissä. Aivan uusi maailma, aionkin viettää vielä tovin jos toisenkin kahlaamalla lisää neuleblogeja läpi.
Iltasella paneuduin sitten taas tähän projektiini, otin Knitting for Dummies kirjan esille ja luin huolellisesti läpi kaikenlaista huomioon otettavaa, sileässä neuleessa kun tulevat näkymään kaikki toteutetut toimenpiteet. Knitting for Dummies kirjaa voin kyllä suositella ainakin minun tapaiselleni luupäiselle, itseään jo osaavana pitävälle neulojalle.
Sieltä löysin mm. tuon yllä näkyvän lisäys/kavennus-referenssin teko-ohjeen. Olen tähänastisen neulojanurani aikana roiskinut milloin mitäkin lisäyksiä/kavennuksia milloin mihinkin, suomalaiset ohjeet eivät yleensä anna mitään viitteitä tekotavasta, ulkolaisissa taas on hyvinkin yksityiskohtaisia ohjeita. Itseäni on sekoittanut oma tapani neuloa, Grumperinan sivuilla tuota neuletyyliä on käsitelty havainnollisesti. Tiivistäen: tapani neuloa nurja silmukka aiheuttaa seuraavalla kerroksella silmukan tarjoutumisen takareuna edellä. Tämä puolestaan vaikuttaa niin ettei aina kannata tehdä niin kuin ohjeessa sanotaan koska lopputuloksesta ei silloin tule halutunkaltaista.
Kyllä kannatti, eilen löytyi mm. selitys miksi taannoin neulonnassa ollut pusero päätyi purkuun. En tätä puseroa tehdessä kertakaikkiaan mitenkään saanut 2s kerrallaan tehtäviä kavennuksia näyttämään hyvältä (kuvassa tuo lyhyt pystysuuntainen silmukkanauha yläosassa). Tuosta tilkusta onkin jatkossa helppo verrata erilaisten perustapojen näkyviä eroja ja kun nuo ovat hallussa voi siirtyä vaikkapa Vogue Knitting Ultimate Book:n vaihtoehtoihin, niitähän riittää.
Neuloin myös pienet tilkut, joihin tulen kokeilemaan kappaleiden yhteenliittämistä “näkymättömästi” mahtaisiko sopiva termi suomeksi olla vuoropistoin? Uusi tekniikka minulle, olen aiemmin virkannut kappaleita yhteen ja virkaten tehty sauma ei kyllä täysin miellytä. Olkapäiden kolmen puikon päättely sentään on hallussa, kiitos Ullan . Tänään ajattelin harjoitella myös lyhennetyillä kerroksilla muotoilua.
Uusia mittojakin täytyy ottaa, eilen selvisi, että osa otetuista mitoista on väärin otettu, ilmanko koko hommassa ei tuntunut olevan mitään järkeä edellispäivänä. Sen siitä saa kun katsoo vain pelkkiä kuvia eikä lue pienellä painettua tekstiä.
2 comments
