Archive for the 'Work in Progress' Category

Shopping and dreaming

August 22nd, 2009 | Category: Shopping, Work in Progress, Yarns, Scarfs & Shawls

grignasco-merinosilk.jpgEilisen vietin koulun järjestämällä messumatkalla Helsingissä. Reissuun sisältyi myös vierailu Designmuseossa. Bussit mahtuvat vähän huonosti siihen museon edustalle, joten pois lähtiessämme jouduimme kävelemään Korkeavuorenkatua ja…

Menita! En tätä ennen ollut edes tiennyt missä kyseinen lankamekka sijaitsee, joten yllätys oli melkoinen. Sydän pamppaillen astuin liikkeeseen sisään ja voi mitkä valikoimat. Jos ei olisi ollut niin kiire takaisin bussille, olisin varmaan unohtunut kiertelemään hyllyjen välissä sulkemisaikaan asti.

Nyt täytyi siis vain terästäytyä, hankin pitsilankaa, sellaista, josta olen tähän asti vain lukenut: Grignasco Merinosilk. Joka on muuten ihastuttavasti ohuinta pitsilankaa, jota tähän asti olen päässyt hiveltämään. Tästä voisi tulla vaikkapa Three cornered shawl in clover pattern (Ravelry linkki), malli on Victorian Lace Today kirjasta. Tai sitten jotakin muuta, koska Aeolian on neulottu, vain päättely (983 silmukkaa…) puuttuu.

Aeolian.jpg

Aeolianin neuloin Wetterhoff:n Silviasta, joka puolestaan on melko paksua aiemmin neulomiini pitsilankoihini verrattuna. En huivia aloittaessani jaksanut miettiä neulepinnan ilmavuutta ja nyt täytyykin toivoa, että pingotus hiukan enemmänkin aukaisisi valmista huivia.

En oikein muutenkaan vielä tiedä miten suhtautua tähän malliin, ainakaan vielä se ei ole herättänyt samanlaista ihastusta kuin Laminaria valmistuessaan. Lankaakin se söi kuin pieni pirulainen, mutta siitä lisää myöhemmin.

addidpns.jpgTämä juttu menee seuraavaksi melko hinteläksi, mutta onko kukaan toinen sitä mieltä (yhtä kajahtanut), että kun pitkään neuloo 2mm puikoilla niin suunta seuraavaksi on vain alaspäin? Onnistuin tässä taannoin löytämään netin ihmemaasta addeja, joiden halkaisija on vain 1,25mm. Mukaanhan ne (ja isosiskotkin) lähti.

Itseasiassa minulta löytyy ihan päteväkin syy tähän tikusteluun. Haaveilemistani kirjoneulelapasista tulee vielä 2mm puikoillakin liian isoja omiin käsiini, ja kun kuvioista en halua tinkiä on varauduttava sopivalla aseistuksella. Kivoja lapasia on tullut vastaan monia mutta päällimmäisenä mielessä ovat tällä hetkellä Tuulian Deep in the Forest Mittens ja Ravelrysta löytämäni Jorid:n hassun erikoiset mallit. Toisaalta on myös sukkia, jotka eivät koskaan valmistuneet, kun puikot eivät riittäneet. Jatkossa riittää.

Ja niin riittää tämä jaarituskin, tuli tässä samalla harjoiteltua blogikoodia sekä kuvien ja tekstien hilailua edestakaisin, niin että osa tähän asti lukeneista varmaan jo nukkuu. Huomiseen!

5 comments

gathering of ufos - last year and this summer

First few pieces from last year

 

Entangled stitches

 gloves for me: Entangled stitches

 

Cable Rib Socks

 socks for my classmate: Cable Rib Socks from book Favorite socks

 

 Knits from this summer

 

Vilai

 socks for me: Vilai from book Sock Innovation

 

Evening Stockings for a young lady

 socks for me: Evening Stockings for a Young Lady from book Knitting Vintage Socks

 

Aeolian

 shawl for me: Aeolian from Knitty

 

Sitten vähän selitystä kehiin. Huomasin tuossa taannoin, että neuleblogia on aika hankala pitää, jos ei yhtään neulo. No miksei sitten neulo? Johonkin se vaan joskus ennen viime joulua katkesi. Kesken oli pelkkiä tummia neuleita ja olin jossakin vaiheessa tehnyt periaatepäätöksen olla blogaamatta ennen kuin Cap Shawl valmistuu. Jostain syystä se ei vaan tahtonut valmistua ja neulominen loppui kokonaan.

Koulu söi suurimman osan ajasta, vielä kun joudun matkustamaan tunnin suuntaansa päivittäin. Lisäksi monet koulun projekteista tulivat kotiin erilaisina materiaalin käsittelyinä (värjäämisenä, lankojen tai kuteiden leikkaamisena, suunnitteluna jne.) Meidän tapauksessa eka vuoden lukujärjestykseen on pakattu kaikenlaiset erikoistekniikat ja meille matkustavaisille se merkitsi kymmenen tunnin koulupäiviä lähes koko vuodeksi.

Kun koulu keväällä loppui, nukuin ensin viikon ja sitten aloin työstämään Cap Shawlia, huomasin että reunus lähti tänä kesänä kiinnittymään eri tavalla kuin syksyllä neulomani, ja projekti jatkuikin seuraavaksi purkamisella. Katselin erinäisen joukon erilaisia Komisario se ja se-sarjoja ja neuloin lähes työkseni, sitten loppui lanka - noin 15 senttiä ennen reunuksen loppumista. Seurasi mutinan täyteisiä mietintäpäiviä (ja yllä näkyvää startriitin kytemistä), kunnes rohkaistuin neulomaan huivin toisella langalla loppuun ja suuntaamaan värikaupoille.

Ostin Nitorin keittoväriä ja kotona tajusin ettei meidän kotoa löytyisi kenttäkeittiön soppakanuunan kokoista kattilaa, joten seisotusvärjäsin huivia hyvin eristetyssä ämpärissä päivän. Mustenihan se, tosin kuivasta huivista kyllä tarkkasilmäinen huomaa värieron, mutta arvatkaa kiinnostaako?

Loppukevennykseksi vielä tunnelmia Cap Shawlin kuvauksista. Turun saaristo on siitä metka mesta, että juuri kun luulet löytäneesi eristyksissä sijaitsevan kallioloukon, josta ei ihan heti kuuluisi kirkasta (ei neulovan äidin) lapsen ääntä: Äiti, mikä toi on, äiti miks tolla tätillä on pöytäliina päässä?!?

Ohitsesi lipuu pienen kerrostalolähiöllisen verran porukkaa risteilytunnelmissa. Helan går!

 

boat

Cap Shawl

 KIITOS!

Kaikille huivia kommentoineille ja katsomaan tulleille. Oli kiva tulla takaisin.

 

 

 

9 comments

50g

June 12th, 2008 | Category: Work in Progress, Scarfs & Shawls

The Cap Shawl

 

Moikka, mun nimi on The Cap Shawl ja musta on tulossa iso. Oisko kellään murulla viktoriaanista kartanoa, jonne mä voisin tulla viettämään mun valmistujaisia. Mun neulojalla kun ei oo ku tää kälynen parivuode ja siinä mua ei saa pingotettua, tai niin mua on ainaki peloteltu.

 

Niin, yksi kerä kolmesta on vasta neulottuna ja tuota ei ole oikeasti edes pingotettu, vähän vaan avattu. Kohtuullisen nopsakkaa neulottavaa kun aloituksen sai selätettyä. Pitsiaddeilla neulominen on jopa niin nopeaa, että kaavio A kävi ranteille. Langankiertoa ja kaksi-oikein-yhteen kun vatkaa ilman minkäänlaisia hidastavia takelteluja niin ei meinaa edes silmät pysyä mukana vauhdissa ja monotonia käy niveliin jos ei itse älyä taukoja pitää.

Ahneuden takia jouduinkin pitämään pari välipäivää neulomisesta kun keväinen rannevaiva uhkasi uusia.

Turhaan ei pitsiaddeja ole kehuttu. Olen nyt neulonut tätä työtä sekä koivu-, bambu-, turboaddi- ja nyt pitsiaddipuikoilla, jotka ovat kyllä ehdottomasti nopeimmat. Kaapeli on ultrapehmeä ja mukautuvainen, kasvava neulekkaan ei ala sylissä vääntämään ranteita ja puikon ja kaapelin välissä ei ole mitään, johon lanka voisi tarttua mutta…

Uutena puikot dunkkaavat niin messingille (tms.) ettei voi olla ajattelematta minkä nikkelimyrkytyksen näistä voi saada jos mitään muuta kuin neule-elämää ei ole. Tavallisissakin addeissa olen kuullut olevan nikkeliä mutta ne eivät sentään haise. Olenkin viime päivinä katsellut Knit Picks:n muunneltavia Harmonyja sillä silmällä. Tietääkö kukaan, saako sitä kiristysjuttua ostettua jostakin yksittäin? Itseäni ei niinkään kiinnostaisi ne valmiin setin paksummat koot eli ostelisin yksittäisiä ohuempia puikkoja ja eripituisia kaapeleita vain. Tai saisiko sen kiristimen korvattua jollakin kikka kolmosella?

11 comments

Lace knitting - no thinking included

June 05th, 2008 | Category: Work in Progress, Techniques

too much TV?

Aattelin vaan tulla kertomaan että entisillä metodeilla mennään, ohjeita ei osata lukea loppuun asti ja työvaiheesta toiseen siirrytään samaan aikaan kanavalta toiselle surffaillen ja pullaa mussutellen. Tuloksen näkee kuvasta. Eilen illalla pääsin vihdoin siirtämään projektin pitsiaddeille ja päätin hieman venytellä sitä nähtäville. Tadaa kaksi yhdeksästä sakarasta puuttuu, mihis hyö ovat hävinneet?

“Mustekalasta” olisi isona tulossa the Cap Shawl kirjasta Victorian Lace Today. Eri asia tuleeko siitä koskaan iso, kun on näin tavi sitä neulomassa. Itselläni ei vielä tuota kirjaa ole, otin vain tästä ohjeesta, lainassani olleesta kirjasta, kopion ja palautin kirjan omistajalleen. Huivia aloittaessa sen sitten huomasi: see techniques.. kas mitkä teknikuet kun on pelkät ohjesivut mulla? Using circle cast-on - whaaat? Ei kun nettiä apuun, ensin päädyin kokeilemaan ylipäätään pyöreää aloitusta, hyvänä lisänä Cat Bordhin viidakkotarina videona. Neuloin hyvän matkaa ja ilmeisesti luulin, että neulomalla eteenpäin aloitus muuttuisi oikean näköiseksi, ei muuttunut. Muuten hyvä aloitus kyllä, aion käyttää sitä jatkossa johonkin muuhun.

Seuraavaksi hain hakusanoilla circular cast-on ja bingo! Sain aloitukseen pienen ja soman reiän, täyttä höökää eteenpäin ja huomaan huivia sukkiksilta pyöröpuikoille siirtäessäni, että siinä on liikaa sakaroita - purkuun ja uusia aloituksia (yhden onnistuneen kokeilun jälkeen seuraavat eivät tahtoneet onnistua)ja nyt sitten tämä. Harhautuma on ilmeisesti sukkiksilta pyöröille siirtymävaihe ja olen jättänyt noteeraamatta ilman silmukkamerkkejä olevat puikon alut tai loput. Jatkan räpiköimistä ettei tarvitsisi luopua sitkeän sissin arvonimestä, kait sitä näinkin saa ylläpidettyä?

 

2 comments

Lace thoughts

June 03rd, 2008 | Category: Work in Progress

Finally my first lace addis

My - the very first - lace addis

 

Yarns for my next lace project

Yarns for my next lace project: Peruvian Baby Lace Merino from elann.com

 

Gauge swatch for Leaf Kimono Top in IK summer 2008

Gauge swatch: Leaf Kimono Top in Interweave Knits/summer 2008. I am planning to use Katia Linen yarn.

 

Ne ovat vihdoinkin täällä, ihku pihku ekat pitsiaddini ja tulivatpa muuten nopsaan, kun kekkasin suunnata katseeni valtamerten taa. Kokeilin ensimmäistä kertaa elann:a ja widsit ei tarvinnut montaa kertaa niristä. Tilaus lähti 28.5. keskiviikkona ja tänään 2.6. tiistaina se oli jo täällä. Samassa paketissa tuli myös kolme kerää Baby Lace Merinoa, joista vetäydyn kohta miettimään jotakin isohkoa jutskaa.

Kiitoksia vielä kerran Laminarian saamista kehuista, kannustuksen puutteesta ei blogihiljaisuuteni ole johtunut, vaan olen ollut hieman kipeänä. Ainoa neulesaavutukseni pariin viikkoon on yllä näkyvä koetilkku Katian Linen-langasta, tuosta saattaa jopa käynnistyä jotakin projektin tynkää, jahka saan kokeiltua pitsiaddejani rauhassa.

My foreign readers: I have used to write alt texts in english, maybe it is time to practise some more? Please let me know if you want to read more details about my knitting. I’m happy to help.

Next I am going to make a retreat to our balcony and test drive my new lace needles.

 

 

4 comments

Laminaria’s blooming

April 20th, 2008 | Category: Work in Progress, Scarfs & Shawls

pain in the lace knitter's ass

 

Pitsiaddit tuntuvat olevan kuumaa valuuttaa. Odottamiseen kyllästyneenä kävin kierroksella paikallisissa neulealan liikkeissä ja eioota sain vastaukseksi. Onks kaikkien just NYT niitä täytynyt käydä ostamassa kun mulla on vuosisadan intsein huivi kesken?

Sain viikolla Laminarian tähtivaiheen valmiiksi ja viikonloppuna halusin päästä seuraavaan vaiheeseen. Pengoin vähän varastojani ja löysin 80cm bambut, joiden kärjet ovat aavistuksen terävämmät, mutta liitoskohdat. Se on kyllä ollut joku miesinsinööri, joka on tuohon tuota kyseistä muoviseosta valinnut. Ohut lanka jankkiintuu jokaiseen esteeseen ja tuloksena on toinen toistensa päälle rynniviä silmukoita. Lakkaan kuitenkin valittamasta, koska:

my Laminaria is blooming

Pääsin onnistuneesti siirtovaiheen yli ja ensimmäinen kukkaiskerroskin on jo neulottuna. Tää on kyllä niin paras huivimalli. Sopii pienen laskupään omaaville, kuviot toistuvat tiheään ja ovat neulepinnasta aloittelijankin silmään “helppolukuisia”. Vaikka mulla muuten iso pää onkin niin laajojen reikäkokonaisuuksien hahmottamiseen sen laskentakyky ei vielä riitä. Laminaria on mun suosikki tällä hetkellä.

Viimeksi kerroin koetilkuista, he palasivat vesipuistosta virkistyneinä ja pääsivät kuvaan, mutta sen enempää edistystä ei vielä ole.

Central Park hoodie - maybe some day

 

3 comments

Spring knitting

April 13th, 2008 | Category: Work in Progress

Laminaria

Harjoitukset jatkuvat, eka kuva esittää rusinan kokoisesta nyssäkästä pingotettua Laminarian alkua, eli noin 0,05% huivista on tehtynä. Lankana on Ornaghi Filatin Merino Oro, puikkoina tavalliset addit. Tämän huivin neulominen tylpillä puikoilla on kyllä melkoista mukeltamista, ajattelin kuitenkin tuon alun tähtivaiheen mukellella miten parhaiten kykenen. Kukkavaihetta varten odottelen saavani parempia välineitä (saakelin saksalainen posti..).

Lace Ribbon etenee huisia vauhtia, huristelen parhaillani kolmatta kerää ja odotuksistani poiketen opin kuvion ulkoa, edes laskea ei tarvitse, sen enempää kuin viisi reikää ja vaihto ja sekin vain joka 11. kerros.

ballband dishclothLisää räsyjäkin on syntymässä, Mandarin Petit:n jämiä on jäänyt mm. Morriksesta. Teen näitä tilkkusia kasvojen puhdistusliinoiksi, teemoina tällä hetkellä aurinkoiset ja sateiset päivät. Mustaakin lankaa olisi, ehkäpä mustavalkoiset liinat sopisivat erityisen virallisia päiviä varten? Vaikuttaako siltä, että olen jäänyt koukkuun? Ehkäpä, olen neulojana melkoinen militantin ja säännöllisen pintastruktuurin ystävä.

Pari koetilkkuakin olen kutaissut, ne jonottavat parhaillaan vesipuistovuoroa ja riippuen tuloksesta kerron niistä enemmän ensi kerralla tai sitten en, kahtellaan.

4 comments

Back to business

April 05th, 2008 | Category: Work in Progress

Kiitos hengessä mukana eläneille! Voitte uskoa että otti melkoisen roheasti pattiin elää muutama viikko neulomatta. Ei sitä edes tajua miten paljon laiskanakin pidetty ihminen nakertelee terveillä käsillä, pipinä sen sitten hoksaa. Pääsiäislomasella riudutin itseäni lueskelemalla neuleaiheisia lehtiä ja kirjoja, namuimmasta päästä oli lainassa oleva Victorian Lace Today. Olen päättänyt neuloa jatkossa vain itseäni huvittavia neulomuksia, jos ei pitoon niin sitten kiertoon ajatuksella. Jos haluan neuloa pitsiä niin sitten neulon, odottelenkin parhaillaan ensimmäisiä pitsiaddejani saapuviksi.

ballband dishclothLace Ribbon Scarf

Pieniä alkeellisia projektejakin on jo tekeillä. “Uusi” neule-elämäni starttasi Ballband dishcloth:lla, seuraavaksi siirryin Lace Ribbon:iin ja puikkoansakin on mietinnässä (ompelua tosin). Saan lähiaikoina aloittaa niin monta uutta projektia kuin vain keksin, arvatkaa kuka lupasi? No minä! Periaatteessa neulominen voi loppua milloin tahansa jos terveys menee, eli kannattaa nauttia niin kauan kuin puikot kädessä kestää.

Aurinkoisia päiviä kaikille lukijoilleni!

6 comments

Rewarding myself

February 10th, 2008 | Category: Discontinued projects, Work in Progress, Gloves/Mittens

Palkinnoksi suurilla ponnistuksilla aikaansaaduista viimeistelyistä sain aloittaa itselleni kirjoneulelapaset. Malli on kevään IK:sta White Witch Mitts, latasin sen Knitting Daily:sta (ilmainen, vaatii rekisteröitymisen).

 

Kuvaa katsomalla on helppo päätellä, että nimensä mukaisia näistä lapasista ei ole tulossa. Kaivelin sukkalankanöttösiäni ja olisin oikeastaan halunnut tehdä lapaset kokonaan erilaisista ruskean sävyistä mutta kun ei niitä ollut tarpeeksi.

 

Kuvassa näkyvän roosan tilalle kokeilin ensin harmaata, mutta se oli liian sininen. Saa nähdä onnistuuko värisuunnitelmani, olen ihan untuvikko tässäkin. Ihme kyllä neljä lankaa yhtäaikaa työssä kiinni ei ole tuottanut sen suurempia ongelmia, voisin jopa hölmönä luulla, että on ihan sama onko niitä lankoja kaksi vai kaksitoista? Eli haaveilen edelleen Fair Isle-takista.

Mallin vaikeusasteeksi on merkattu kolme palloa, vielä ei vaikeuksia ole tullut. Olen aiemmin neulonut vain kahdella langalla mutta esimerkiksi langan dominanssijutut ovat tuttuja, kuvan lapasessa tumma dominoi.

Harmaata poistaessani purin puolet ranteesta (meinaan koko ajan puhua ja kirjoittaa varresta –> neulonut liikaa sukkia?) ja mietinkin, että vaikeuspallot saattavatkin tarkoittaa purkamista. Otin vain puikot irti ja vetelin langoista, pari sekunttia ja sain reiluksi puoleksi tunniksi selviteltävää. Kirjoneuleen purkamisessa on siis vielä harjoiteltavaa - ehkä isompi työ voisi vielä odottaa?

4 comments

Sockcherry - almost fearless knitter

January 12th, 2008 | Category: Work in Progress, Socks, Miscellaneous

sock knitting Vielä en ole blogini nimeä vaihtamassa vaikka pelkkää sukkaa näyttääkin pukkaavan. Ajattelin tällä kertaa kirjoitella vähän (h)ajatelmia, joita tämän neulojan päässä on viime aikoina pyörinyt.

Knitting Daily:ssa alkoi tilanteeseeni sopivasti pelottoman neulomisen teemavuosi. Mitähän peloton neulominen sitten voisi omalla kohdallani olla? Neulomista en pelkää, jos näen jotakin silmääni kiehtovaa niin neulomistani ei sinällään mikään estä mutta mikä minua oikein hidastaa?

Olen ajatellut aihetta viime aikoina paljonkin ja jotakin osviittaa on alkanut mieleeni nousta. Pelkään lopputulosta, sitä pettymystä mitä kovasti odotetusta ja innolla toteutetusta projektista kuoriutuu, kun huomaa ettei halua kyseistä vaatetta päällensä pukea.

Sukat ovat helppoja, niitä voi pitää kotona, kukaan ei niitä näe. Sukan istuvuuteen vaikuttavat tekijät ovat hallussani. Sukan kokoiset projektit ovat myös nopeita purkaa ja unohtaa, mutta. Minä haluaisin laadukkaita ja ihania neulepuseroita ja -takkeja, juuri minulle sopivia.

Vogue Knittin winter 2007/08 pattern 18

Toisaalta en ole ihan varma mikä minulle olisi sopivaa. Esimerkiksi otan uusimmasta VK:sta oheisen mallin. Tuo on niin, ei minua, mutta silti se kiehtoi lehden malleista kaikista eniten. Omalla kohdallani takki vaatisi sisäisen mummon vapauttamisen ja totaalisen tyylitarkistuksen. Siitäkö tässä sitten onkin kyse? Neulon itselleni uuden tyylin?

Aiheen sulattelua täytynee jatkaa - sukkia kutoen. Seuraavaksi ilon aiheisiin. Sain Mintzilta You make my day-tunnustuksen. Olen otettu, ihanaa jos blogini piristää lukijan päivää, kiitos Mintzi!

Itse rikon sääntöjä ja laitan tunnustuksen eteenpäin vain yhdelle. Oikeasti päivää piristäviä ja antoisia blogeja on niin paljon ettei niitä saa vaadittuun kymmenikköön puristettua millään. Minulla on tähän ihan perustelukin, minun piti kyseisestä neulojasta kirjoittaa muutenkin. Pyöritellessäni edellä kirjoitettuja ajatuksia päässäni, olen monesti verrannut itseäni muihin neulojiin ja toisaalta saanut innostusta ja kärsivällisyyttä jatkaa miettimistä luettuani ja katsottuani muiden neulomuksia. Yhden nostan tässä yhteydessä fanituksen asteelle, mä haluaisin olla kuin Sky Blue Cardiganin Anne. Anne You make my day! Saan tavattoman paljon inspiraatiota aina kun vain vilkaisenkin blogiasi. Minäkin haluan kartiolla olevia lankoja ja suunnitelmia, joita toteuttaa, ja vielä niin kauniisti.

“Give the award to 10 people whose blogs bring you happiness and inspiration and make you feel happy about blogland. Let them know by posting a comment on their blog so they can pass it on. Beware you may get the award several times.”

12 comments

Next Page »