Archive for the 'Yarns' Category
Sweetheart Socks
pattern: Sweetheart Socks by Chrissy Gardiner
in Interweave Knits Holiday 2007
yarn: Zitron Trekking (XXL) colour 1484, about 90g
needles: addi bamboo dpns 2mm
Tulipa lämpimät sukat! Trekking on Opalin sukkalankaan verrattuna löyhempikierteinen ja neuloessa huomattavasti pehmeämpi, en välttämättä toista kertaa neulo tästä langasta palmikoita. Lisäksi langassa olevat hennot meleeraukset saavat näkemään virheellisiä silmukankääntöjä siellä missä niitä ei ole. Jos ei kuitenkaan niuhoteta pienistä niin oikein toimivat sukat ovat.
Seuraavaksi haaveiluosastolle. Heti minulle saapumisestaan lähtien on kirja Knitting Classic Style poltellut näpeissäni. Hyviä malleja on useita, mutta kuvassa näkyvästä kirjoneuleesta on jo muodostumassa lähes pakkomielle. Katselen sitä useita kertoja viikossa ja taannoin Neulova Narttu kirjoittikin osuvasti aiheesta (5.1. postaus). Ainoa hidastava tekijä on värien (12) määrä, langanhankinta vaatii siis hieman enemmän paneutumista.
Shetland ei ole vastannut tiedusteluuni lankakartasta, heillä ei ole varsinaista nettikauppaa, eli raha ei vielä ole liikkunut ja taitaa jäädä liikkumattakin. Kaivelin varastoistani jo aikaa sitten tilaamani Vuorelman Satakielen värikartan ja skannasin sen tähän jutun juureksi. Tiheydet eivät kohtaa, Satakieli 26×34 ja ohje 32×33, Jamiesonin tiheyttä en valmistajan sivuilta löytänyt. Soveltaminen arveluttaa, koska kokemusta ei kirjoneuleista juuri ole. Hyviä ehdotuksia otetaan vastaan, edellytyksiä olisivat helposti saatava värikartta ja mahdollisuus värit valittuaan myös saada niitä.

Olen vakoillut Ravelryssa erilaisia Fair Isle-projekteja ja shetlannin villasta tulee kyllä näkemieni kuvien perusteella tavattoman kaunista pintaa. Jotkut kokevat sen karkeaksi ja kutittavaksi mutta toisaalta näin tuon takin ohjeen mukaisella langalla neulotun mm. vauvan hatun. Tuskin vauvat ovat ulkomailla sen kovapäisempiä?
Luin myös jostakin, että shetlannin lampaalla on alus- ja päällysvilla ja riippuen valmistajasta ja tuotteesta lopputulos on pehmeämpää tai karheampaa. Ikäväkseni en suomalaisia kokemuksia etsimälläkään löytänyt, kai nyt joku suomalainenkin on shetlannin lampaan villaa kokeillut?
12 commentsNine-to-Five Socks
pattern: Nine-to-Five Socks by Nicole Hindes in All Buttoned Up
yarn: Lorna’s Laces Shepherd Sock Solid Cranberry about 70g
needles: addi bamboo dpns 2mm
modifications: 60 sts total, shorter heel flap and gusset
Runsaasta pintastruktuuristaan huolimatta mallineule on varsin joutuisaa neuloa. Palmikkoa muistuttavat käännöt syntyvät kaksi oikein yhteen neulotuista silmukoista, joita ei heti pudoteta puikolta: ensin neulotaan kaksi oikein yhteen sitten ennen silmukoiden pudottamista etummainen silmukka neulotaan vielä oikein (ei kavennusta siis). Seuraavalla kerroksella nämä silmukat neulotaan oikein. Neulos on myös varsin joustavaa.
Kantalapun reunasta silmukat poimittiin nurjalta puolelta, tuloksena syntyi malliin sopiva sievä silmukkajono kantalapun reunaan. Minusta myös tuntuu, että tuosta tavasta voisi olla iloa kantalapun reunan reikien kanssa taisteleville, mielestäni tällä tavalla reiät voisivat olla jopa helppoja välttää?
Lornan langasta vielä muutama sananen, tämä oli itselleni varsin miellyttävä uusi tuttavuus, pyöreän ja kiinteän tuntuista lankaa, ei “litisty” neuloessa kuten löyhempi kierteiset. Lanka on myös ihanan pehmeää ja värikin on oikea karpalo, keinovalo hieman kuvissa vääristää. Luin juuri taannoin Ravelrysta, että lanka olisi myös varsin kestävää eli ostanen tätä jatkossakin. Tosin ensin haluan tehdä neitsytmatkan Jitterbugin kanssa.
Lopuksi lähetän vielä suosionosoitusten aallon MadeByMyself blogia kohti, voi Tikru minkä teit. Onneksi olkoon!!
10 commentsHeelless Sleeping Socks in action
pattern: Heelless Sleeping Socks by Nancy Bush in book Knitting Vintage Socks
yarn: Opal Cotton, colour 1970 Paars, about 80g
needles: Brittany birch dpns 2,75mm
Miksi näin laaja kuvareportaasi sinänsä yksioikoisista sukista? No koska, neulomisen ohella, nukkuminen on toinen rakas ajanvietteeni, näistä sukista tulee siis jatkossa keskeinen osa elämääni.
Varsinainen jutunjuuri löytyy langasta, joka ei ollut ihan sitä mitä kuvien perusteella odotin. Lanka pyöri aikansa lankalipastossani kunnes hokasin, että se on kuin näitä sukkia varten tehty. Kyseessä on Opal Uni Cotton 2007 -kokoelmaa edustava Paars. Langassa on 48% cotton, 39% wool ja 13% polyamid.
Neuletuntuma on räsymattomainen, lanka ei jousta yhtään mutta on “kuluneen” pehmeän tuntuista ja ainakin puisilla puikoilla melko raskasta neuloa. Tahkosin nämä eilen puoliväkisin valmiiksi ja koenukuin ne viime yönä, oikein toimivat ja tuleva lörtsähtäminenkin vain parantaa näitä sukkia.
Näin lähti tämä neulevuosi käyntiin, seuraavat sukat ovat jo valmisteilla, lisää niistä lähipäivinä.
4 commentsSun - what an unexpected guest
Se paistaa sittenkin. Kaikkea tämä bloginpito teettää, valokuvaajille valo on ikiaikainen juttu mutta itse en ole valokuvaaja ja sinänsä neulomisen kannalta sivuseikasta on nyt syksyn myötä tullut se varsinainen päänvaiva. Kuvattomia blogeja on vähän nihkeä lukea, ja mielelläni tarjoaisin kuvallista ilmaisua heille, jotka sitä kaipaavat ja tätä verbaalista jorinaa sitten vaikka itseäni varten. Uusi kamera on mietinnässä ja sitä odotellessa mennään näillä eväillä.
Käydäämpä sitten läpi mitä auringonpaiste sai aikaan, arvaako kukaan? No lankaostoksia tietysti. Kävin vähän turisemassa paikallisessa lankaliikkeessä ja mukaan lähtivät nämä:
Kauan himoitsemaani Merino Oroa, josta tulee Muir ja muutama keränen kirjoneulelapasia varten, jotka voisivat olla esim Dainat. Toisaalta myös The Knitter’s Book of Yarn:sta löytyvät Norvegian Snail Mittensit ovat alkaneet kuiskia vihjailevasti. Muistamme tietysti tässä välissä myös Anemoit, joiden langat olivat jo marinoitumassa lankalipastossani.
Au, kuka potkaisi? Niin ne keskeneräiset työt, muistellaan nyt vähän niitäkin. Hitaasti mutta varmasti edistyvät Baijerilaiset sukat ja yksinkertaiset sormikkaat. Sukkia neulon tällä hetkellä mielummin, sormikkaissa on saavutettuna se kriittinen piste, josta eteenpäin eteneminen hieman jännittää. Tuli tuossa taannoin neulottua pygmisormikkaat, joiden saama kritiikki hieman verottaa intoa kokeilla sormien neulomista toistamiseen.
Urban Aran on kovasti mielen päällä mutta se nyt tarttisi ehjän viikonlopun edetäkseen. Viime viikonloppuna meillä vaihdettiin hieman huonejärjestystä ja maalattiin kaksi huonetta uusiksi, siinä tekosyytä kerrakseen. Kyllä se vielä valmistuu ja aurinkokin varmasti paistaa sitten heti, että saamme sen myös kuvattua.
3 commentsWhat the heck is that?
Pyörittelin eilen neulomaani mörvelöä käsissäni, kun mies huomasi silmäillä sitä ja kysyi: ” Siis mikä tosta oli tulossa?”
Hänen esittäessään omia arvelujaan käyttötarkoituksesta, päätin testata yhtä vaihtoehdoista ja sovitin tekelettä hänen päähänsä. Miehen kommentoidessa lopputuloksen näyttävän siltä kuin joku olisi heittänyt pizzansa jämät hänen päänsä päälle, päätin julkistaa tämän hauskuuden muillekin.
Kyseessä on siis kaikkien aikojen huti lukuisten lankatilausteni saralla. Ellei tämä lanka olisi lähes 100% villaa olisin todennäköisesti singonnut sen jo maatakiertävälle radalle. Arvaako kukaan mitkä kriittiset tekijät saivat ostoskorin täyttymään kyseisestä langasta? Sanooko lopetettu lanka mitään, entä alle kymmenen jäljellä olevaa kerää ? GGH Almeria, lanka, joka oli loppumassa maailmasta!
Mikään ei tässä asiassa mennyt niin sanotusti putkeen, ensinnäkään en ole suuri efektilankojen ystävä, efektilangoilla neulotuissa töissä kun eivät erotu suuresti arvostamani yksittäiset silmukat. Toisekseen langan esittelykuvat eivät missään lähteessä paljastaneet langan todellista luontoa, eivät edes valmistajan sivuilla. Halusin juuri tätä lankaa nähtyäni neulotun mallitilkun, jossa oli valkoisessa pohjalla pinkkejä korostuskohtia. Näin langan neulottuna pitkäksi muhkeaksi huiviksi, joka sopisi vanhanroosan sävyiseen villakangastakkiini. Mitä vielä, pinkkiä ei tässä langassa esiinny “luvatussa” muodossa, on runsaasti lohenpunaista, vielä runsaammin sinistä ja pienenä mausteena ukkosenviolettia. Viimeinen niitti on lankaan kehrätty metallitehoste, joka ei - yllätys yllätys - näkynyt kuvista!
Langan puolustukseksi on kuitenkin sanottava, että se toteuttaa villan perimmäistä tarkoitusta täydellisesti se on pumpulin pehmeää ja suloisen lämmintä, käytännössä hahtuvaa, jonka ohut nailon säie sitoo kierteelle. Korostuskohdat ovat hahtuvamöllyköitä. En ole raaskinut luopua siitä vaikka minua ei koskaan tultaisikaan näkemään ihmisten ilmoilla pukeutuneena tähän villaan. Minkä kotilämmittimen tästä voisi neuloa, joutumatta pelkäämään oman peilikuvansa näkemistä? Olen aikojen kuluessa tehnyt erinäisiä yrityksiä, jotka kaikki ovat päätyneet purkuun. Tämä yritys on toistaiseksi pisimmälle päässyt. Otin idean uusimmasta Vogue Knitting-lehdestä, neulon ympyrää niin kauan kuin lankaa riittää.
PS. Urban Aranin suhteen ei ole eväkään heilahtanut, German Stockingit ovat pattitilanteessa ja Clapotista on neulottu liikaa.
3 commentsThe beauty of twisted rib
Eilisen illan työntulos, sain nitkutettua ensimmäisen sukan resorin ja voi kuinka palkitsevaa oli sitä katsella. Verrattuna viimeiaikaiseen paksulla langalla pungertamiseen (tyyliin illassa saa “metritolkulla” valmista) tämä on jotakin voittamatonta. Vielä illalla, viimeiseksi ennen nukkumaanmenoa, piti viettää hiljainen hetki kierteisiä silmukoita ihaillen.
Se siitä, omasta kivasta, asiaan! Luulin ostaneeni yksivärisiä Trekking (XXL) keriä, mutta mitä vielä valkoista lukuunottamatta kaikissa lukee enkuksi: saadaksesi parhaan efektin, käytä vuorottaisia keriä. Minkä hiton efektin? En ole ennen neulonut tämän merkin lankoja ja kuikuilin vähän langan vyötettä aloittaessani ja kyllähän se siitä sitten selvisi, kun oli hitusen matkaa tikuttanut menemään, harmaan seassa luimistelee pieniä aavistuksia, ikäänkuin tummia kuiskauksia.
Onneksi en kerinyt kahta kerää neljäksi ja alkanut temppuilemaan vuorottaisten kerien kanssa, tuloksena olisi varmaan tummaa älämölöä ja kun minä en nyt erityisesti kaipaisi mitään efektejä vaan mallikuvio on se juttu. Purkamaan en ala, katsotaan mitä tuleman pitää.
Seuraavaksi päivän värikuvaan, lankaostosteni mukana tuli kaupanpäälliseksi oheiset maskotit, oranssissa pikku pussukassa. Just for You ja aurinkomaskotin takana Made With a Smile, aww! Nämä olivat kiva yllätys, kävin Wolhallan sivuilta katsomassa onko näitä siellä lisääkin myytävänä ja selvisi, että nämä ovat tiibetiläistä hopeaa ja yhden namun saa 30€ ostoksesta.
Urban Aranista myös väliaikatietoa, päättelin eilen olkasaumat ja pääsin sovittamaan vartalo-osuutta, tällä hetkellä vaikuttaa lupaavalta. Vetoketjun kanssa pystyy tietysti vielä sössimään ja kauluskaan ei ole missään vaiheessa.
Hihoihin on kaikki lisäyskerrokset tehty ja ajattelinkin seuraavaksi tarttua kaulukseen, saa nähdä miten lanka riittää. Pingottaessa tätä neulosta on kuitenkin mahdollista venyttää paljonkin eli ehkä hihat saavat pituutta siitä, jää nähtäväksi.
7 comments
What a day - The second half
Noniin, hengitys on hieman tasaantunut ja kuvio alkaa hahmottumaan. Naureskelin tuossa itsekseni, että onneksi ei tullut 12 väriä lankaa ja kahdeksaa sukkakirjaa, vaan Phildarit - olisi voinut piä hajota - nythän näillä ei periaatteessa ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Rauhoituttuani voisin hieman kartoittaa mitä näistä langoista on suunnitteilla (kiva sitten myöhemmin katsoa mihin langat lopulta päätyvät). Regian Espresso sävyistä lankaa tilasin kolme kerää, ajattelin niistä tehdä toisiinsa sointuvat Clapotiksen ja sormikkaat.
Vaaleimmasta Trekkingin harmaasta aloitan jo tänään German Stockingit toivottavasti projekti tulee jatkumaan (minulta loppui printteristä keltainen muste ja nyt mokoma ei suolla edes mustavalkoista) ilman kynä-paperi showta mahdollisimman pian.
Vaaleimmasta harmaasta ja joko valkoisesta tai sitten tummemmasta harmaasta suunnittelen aiemmin neulotulle harmaalle huiville kaveriksi Eunnyn Anemoi Mittenseja.
Muut värit kilpailevatkin sitten taustalla päästäkseen puikoille, jonkin ihkun sukkaohjeen muodossa. Opalin puuvilla-villasekoitteen kerkesin jo keriä kahdelle kerälle, mitään suunnitelmaa ei vielä ole, mutta oli vaan pakko keriä.
Pikku-Kettu vihulainen esitteli eilen aivan mielettömän upeat sukat, malli löytyy Yarnissimalta . Minäkin haluan tuollaiset ja niihinhän ei tietenkään tänään saapuneessa tilauksessa ollut lankoja, ainakaan yksikään ei vielä ole ilmoittautunut. Lanka saisi olla aavistuksen kiiltävää - jotakin herkullista, jostakin kaukaa?
1 commentWhat a day
klikkaamalla jotakin kuvista pääset sarjalliseen esitykseen, lankojen värit siinä samalla
Olo on kuin olisi syönyt boxillisen sokerimuroja, tilaukseni Wolhallasta ja Phildarilta saapuivat tänään, kaikki tämä yhtenä päivänä! Mitään järjellistä sanottavaa ei tunnu irtoavan vielä tähän hätään mutta yhden huomion voin heittää. Phildarin uusimmassa Twenty:ssa, ensimmäisellä aukeamalla ovat kaikki lehden mallit tasolle levitettynä (samalla tavalla kuin heidän lastenneulelehdissään), näitä tasokuvia on mausteena myös mallien esittelysivuilla. Eri kätevää, sanon minä, kaaviostahan voi tietysti neuleen muotoa myös hahmottaa, mutta kyllä valmis neule kertoo sen vielä paremmin.
No commentsStreet smart leaflet has landed - finally
Ei ollenkaan huonosti, lehdykän neljästä puseromallista kolme voisin kuvitella tekeväni. Kuvat vasemmalta oikealle: Urban Aran, projekti käynnistynyt tänään. Must Have Cardigan, tämä voisi olla kiva ruskeasta RYC CashsoftDK:sta. Cablet Hoodie - kotoisammin pimpulapampulatakki, mahdollisesti vaaleanharmaasta langasta, kiinnostaisi kotitakkina.
Mihin unohtui oman mallin suunnittelu? Eh, no tuota, kiitos Raglana muistutuksesta, suunnittelemani malli on jo suunnilleen olemassa eli pyörän uudelleen keksimiseen ei ole tarvetta. Jo luettu tieto ei silti mene mitenkään hukkaan, aion lukea lisääkin. Koska a) tulen vielä suunnittelemaan jotakin itse b) tekniikka- ja neuleenrakenne tietämyksestä ei ole haittaa vaan päinvastoin, vaikka neuloisikin valmiista ohjeesta.
Urban Aran otti tosiaan - voisiko sanoa - varaslähdön tänään, tikutin jo yhden mallitilkun 6mm bambupyöröillä, tiheys näyttäisi menevän reilusti alakanttiin. Toisen tilkun teen vielä 5mm metallipyöröllä, bambu tuntui kinnaavan vähän tuon langan kanssa (toisaalta minulla ei myöskään ole metallisena 5mm isompia pyöröjä). Valitsemani lanka Jaeger Extra Fine Merino Chunky näyttäisi olevan varsin edukseen tässä työssä. Langassa on jotenkin erikoinen kierre, en osaa tarkemmin sitä selittää koska en tiedä kehräyksestä mitään mutta tuloksena on todella tasakokoista silmukkaa. Lanka myös joustaa pituussuunnassa hyvin, tästä tulee ihan mieleen englannin sana bounce. Ainoa mikä vähän mietityttää on huopuvuus kun lanka on 100% merinovillaa, hentoa utua neulepintaan ilmestyi jo mallitilkun kylvetyksessä. Olisiko kenelläkään kokemusta tästä, tuskin neulotut kuviot kuitenkaan kokonaan huopuvat näkyvistä?
No commentsKnitting socks while waiting post
Urban Aranin ohje ei ole vieläkään tullut, tilasin sen muistaakseni 14. tai 15.8. Panttaan uusien isompien projektien aloittamista, koska ne tulisivat kuitenkin lentämään käsistä kuin leppäkeihäät siinä vaiheessa, kun UA-ohje saapuu.
Aloitin odotellessani uudet sukat, mallin löysin viime viikon Knitters Rewiew:sta Hedgerow socks
Lanka on Hjertegarn Blend bamboo 70% bamboo, 30%cotton. Kuviosta tulee tällä langalla isompaa ja silmukoitakin on paljon vähemmän eli mallikerta toistuu ohjeen 11 kerrasta vain 8 kertaa. Niin neulevajeesta nirsona täällä ollaan, että pitkään arvoin tuleeko sukasta hyvännäköinen näillä muutoksilla, alkuperäisessä sukassa on tuo pintakuvio paljon tiheämpää. Jatkoin kuitenkin neulomista ja ihan hyvät näistä tulee, voinhan neuloa myöhemmin toiset ohuemmalla langalla.
Tämä on minulle ensimmäinen tuttavuus bambulangan kanssa, meillä sujuu kuitenkin yhdessä oikein hyvin, lanka on ihastuttavan pehmeää ja siinä on hienostunut kiilto. Tarkkana vaan saa neuloessa olla, lanka tuntuu lähes kierteettömältä ja se säikeytyy todella helposti, purkamisestakaan tuskin tykkää.
Kutittamattomat välikauden unisukat itselleni ovatkin olleet tilauksessa ja näistä tulee siihen tarkoitukseen juuri sopivat, laventelin siniset.
No comments